Nyt soi: "Rambling Girls" - After School

Hiyas~!

Syksy oli kamalan kiireinen, ja tuntui ettei sitä pystynyt kunnolla rauhoittumaan edes jouluna, ja vieläkin samat kiireet jatkuvat. Ugh. :''D
Käväisin kuitenkin Kuopion Mini Chibiconissa joulukuun puolella, reissu tuli ihan tarpeeseen, oli ihana nähdä kaikkia ystäviä ja tuttuja. Katottiin lauantai-iltana Captain America: Winter Soldier ja sunnuntaina Labyrinth! <3 
Tapahtuma itse ei mennyt niin mukavasti kuin viime vuonna, tuntui että tekeminen loppui kesken Apajan puolella, ja siellä mie mieluiten oisin oleskellut kuin Kulttuuriareena 44'llä. Ohjelmat taisivat kaikki olla Kulttuuriareenalla, kyllä mie siellä käväisin pariinkin otteeseen kerta lipun olin kannatusmielessä ostanut. 
Tämän näköisenä siellä tuli liikuttua:
053_zpsssahz6x0.jpg
Azuma Genkaku (Deadman Wonderland)

Alkupäivästä otettiin paljon kuvia, kun asut ja meikit oli vielä kohdallaan. Ulkona ei ollut mikään karsea loskakeli, mutta ois ollu kiva jos ois ollut vähän enemmän lunta. Yön aikana kuin taikaiskusta oli satanut lunta, mutta päivemmällä se vähän suli pois. Miun osalta päivän ensimmäisen ohjelman piti olla Cosplaydeitin seuraaminen, mutta erään ystävän kanssa tempauduttiinkin seuraamaan Chibifightia eli FFFightin miniversiota, ja uskaltauduttiin faittaamaankin kerran. Oli ihan hauskaa, onneksi ei ollut isompi tapahtuma kyseessä niin miun tönkköä menoa ei tallentunu minnekää con-kirjastoihin. 8''D Cosplaydeitti oli ihan hauska, sitä oli suunniteltu paljon ja juontajakaksikko veti hyvin. Deitin jälkeen mentiin porukalla syömään nepalilaiseen ravintolaan, en ole ennen maistanut nepalilaisia makuja Suomessa taikka ulkomailla. Annokseni oli hyvä, mutta aika rasvainen. Syöminen oli myös osittain vaikeaa, kun cosplay-asuni isot hihat tunkivat tielle koko ajan! Kyllä siitä sitten selvittiin. xD Ravintolan omistaja(?) halusi ottaa kuvan meidän porukan kanssa, ilmeisesti tykkäsi meidän cosplay asuista, mie sain kans kehuja kaulakorustani~ Cosplaykilpailu alkoi viideltä ja lähdimme seuraamaan sitä. Vasta vähän ennen ohjelman alkua tajusin että siellähän näkyisi ihan tuttujakin, ja innolla odotin milloin juontaja kuuluttaisi tutut nimet katsomon eteen. Kilpailun taso oli kovempi kuin viime vuonna, sitä oli jännittävää seurata. Voittajat todellakin ansaitsivat sijoituksensa! Maanantaina kateltiin ystävän kanssa aamupalaksi Yu-Gi-Oh!: The Abridged Series'n jaksoja ja leffa, sitten lähdin kotia kohti ja sain mukavana yllätyksenä matkaseuraakin, siinä tulikin sitten ihan kunnolla höpistyä cosseista ja lempisarjoista. x >
Chibiconia edeltävänä lauantaina ostin Urumin PopUp liikkeestä uuden mukin:
0235_zps9clk9hxa.jpg
0236_zpse7czh09q.jpg

Shiro ja Ganta! <3 Deadman Wonderland fanitus on vieläkin vahvana, harmittaa kun sarjasta ei ole kovin paljoa fanituotteita. Mutta oon nyt onnellinen että pieni DMWL kokoelmani kasvoi taas hieman. uwu 
Myöhäiset jouluterveiset~~ 


123_zpsk9tyx8in.jpg