Nyt soi: "Resinous Stump" - Korpiklaani


Eli siis kirjolohipyöryköitä. Näin meidän koulu ne käänsi enkuksi. 8D


Ja nyt aluksi vähän cosplaysta:
Yami no Bakura cossini on melkein valmis, Millenium kehä/Sennen Ringu vielä puuttuu, mutta sitä en talviphotoshoottiin(vko 10) edes tee. Sen lisäksi peruukki on vielä muokkaamatta, that's it.
Yukio Okumura asuuni olen tehnyt rintaneulan, muokannut peruukin ja hommannut oikean värisen köyden/punoksen. Kankaat ja kaavatkin on. Kengät ja kauluspaidan lainaan Hantilta. xD Sitten pitäisi vielä valkoinen kravatti joko kirppikseltä tai sitten tehdä itse, ostamaan jstn Dressmannilta en lähe! D: Ja minun hienot demonikorvani jäivät kotiin puuvarastoon, niiden pariin pääsen vasta kesäloman alussa. ^^' Tällainen tuli Paladin asun rintaneulasta~ (Fimo massaa, ihka ensimmäinen tekeleeni)

Vuonna 2012 meinaan mennä ainakin Animeconiin ja Traconiin, ja rahatilanteesta riippuen ehkä myös Desuconiin(haluisin mennä sinne kaverien ja itse tapahtuman takia, mutta pitäisi jossain vaiheessa ehtiä tehdä kesätöitäkin)...

Katsoin hiljattain Beelzebub'n jakson 48, jonka animaatiosta selvästi erottui joulu/uusivuosi stressi( ilmestynyt Japanissa 25. päivä joulukuuta), nimittäin Hildan(oikealla) leuka oli unohdettu piirtää pariin kuvaan:

Wahh it's a monster...!! Dx  Lisäksi saman jakson loppupuolella Himekawan paidan alla oleva metallinharmaan värinen yllärilaatta vaihtoi väriä punaiseksi. Wtf. ._____.'

Kohta on vuoden 2012 ensimmäinen kouluviikko pyörähtänyt, ja oon päässy suunnittelee vaikka mitä paja-tunneille, eli meillähän on nyt keväällä lasi-, muovi-, puu- ja metallipaja. Huomenna pääsee jo tekemään jtn puusta, ja miulle itse asiassa pälkähti idea siihen kun tulin kämpän ovesta sisään, jes! (nyt enää jtn lasipajaan)
Huomenna on Perjantai Kolmastoista, ja meillä on puupajaa koko päivä( ja oppilaita jotka pelkäävät menettävänsä sormensa). Kaiken lisäksi pitäisi vielä osata tehdä jtn itsenäisesti. 8D
Ai niin, kiroilua tai sitä rääväsuista siiliä(No, I'm not talking about Sonic) en kannata, mutta ostin 50 sentillä tällaisen "työ t-paidaksi"( = vaate, joka ei haittaa jos sille käy jtn):


Täällä oli tällä viikolla -10 astetta pakkasta aamulla. Ohikulkijat irvistelivät kylmyydestä, rupesi naurattamaan. :'D Tänään on taas satanut koko päivän lunta, nyt harmittaa kun en ottanutkaan suksia mukaan. Muttahh voinhan mie kävelläkin, ja leikkiä että hiihdän. : |

Buh-byes, taas seuraavaan kertaan~